Yliopisto

Muutama sana yliopistosta ja ylipäänsä täällä opiskelusta lienee tarpeen.

Mediassa opiskelijoiden lakot ovat saaneet paljon huomiota. Suuria lakkoja on järjestetty ainakin Roomassa ja Pisassa, sillä valtio aikoo ilmeisesti leikata yliopiston rahoitusta. Tai on jo leikannut...

Cassinossa tämä on kämppikseni mukaan vaikuttanut niin, että ainakin filosofian ja kirjallisuuden tiedekunta on lakkauttamisuhan alla ja opetusta ei juuri järjestetä. Opettajat olivat kai koko kesän lakossa ja kämppikseni ei pystynyt tenttimään kurssejaan. Rahaa on vähän tai ei ollenkaan.

Hain viime keväänä tänne yliopistoon vaihto-oppilaaksi ja varmaan maaliskuussa lähetin yliopistolle ensimmäisen sähköpostin, kun sain vaihtopaikkaani varmistuksen Suomesta. Vastausta ei ikinä tullut. Eikä tullut niihin moneen muuhunkaan viestiin jotka lähetin. Elokuussa taisi tulla tieto, että opinnot alkavat joskus lokakuussa. Iloinen uutinen minulle, kun olin ostanut jo lentoliput elokuulle..

Tämä olikin sitten informaatio jota olen yliopistolta saanut vaihto-opiskeluun liittyen, ei mitään orientaatiota, ei tutoreita, ei informointia. Kansainvälisessä toimistossa asioidessani ensimmäistä kertaa nainen ei suostunut puhumaan englantia. "you should improve your italian". Yleisesti ottaen kansainvälisten asioiden toimisto on aina kiinni ja vaikka se olisi auki, apua harvoin saa. Täytyy olla omatoiminen.

Liikuntatieteiden kursseista vastaa käytännössä yksi professori, jonka löysinkin parin viikon jälkeen. Sääli on vain että hän ei tiedä mitään. Sillä kukaan ei tiedä. Nyt joulukuun alussa hän ei vielä osaa sanoa joulukuun kursseja, sillä hän ei ole saanut tehtyä sopimuksia kurssien opettajien kanssa. Näyttää siis todennäköiseltä että kursseja ei edes järjestetä.

Tulin tänne lukemaan lähinnä käytännonkursseja, mutta niitä ei ole. Ainiin.. paitsi koripallo ja lentopallo maanantaisin. 25 tunnin jälkeen koripallokurssilla emme ole vieläkään pelanneet koripalloa. Opettaja on jonkun paikallisen koripallojoukkueen valmentaja, jolle sana "pedagogiikka" on todennäköisesti täysin vieras. Hän uskoo että jos huutaa minulle ohjeet joka kerta lujempaa, niin jossain vaiheessa minun on vain pakko ymmärtää.

Liikuntatiloja Cassinossa ei ole, joten koripalloa ja lentopalloa pelaan Atinassa, läheisessä kylässä. Joka maanantai minun pitää itse hankkia kyyti sinne, soittelemalla muille opiskelijoille. Kun pääsemme perille Atinaan, professori on aina vähintään tunnin myöhässä. Se on normaalia. Liikuntahalleissa lämmitystä ei ole, tai se on vain rikki. Toisen halleista katosta tulee vesi läpi ja lattialla on vesilammikoita ja ämpäreitä. Istun 5 tuntia hytisten toppavaatteet päällä toisessa hallissa ja kuuntelen kun tämä valmentaja karjuu jotain teoriaa ja jos hyvä tuuri käy, juoksemme salia ympäri, joskus pallon kanssa, joskus ilman.

Koripallon jälkeen on lentopallotunti, jossa vanhemmat opiskelijat vetävät meille jotain perusharjoitteita ja lopuksi pelaamme. Yhdeksän jälkeen illalla pääsen kotiin ja lämpimään suihkuun. Joka tosin kestää vain muutaman minuutin, jonka jälkeen lämmin vesi loppuu.

Luennoilla professorit ovat olleet mukavia ja huumorintajuisia. Tuntien sisältö on tosin jotenkin koomista.. Aiheena on yksilöurheilu ja joukkueurheilu ja käymme läpi diasarjoja eri lajien historiasta ja säännöstä. Normaalisti opettajat vain lätkivät diat läpi. "Jaahas. En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta lajista. Kukakohan tämänkin diasarjan on tehnyt. Noh. Katsotaan se läpi." Lajeja ovat olleer muun muassa: köydenveto, korttipelit, kanoottipoolo ja Suomessa hyvin suosittu luutapallo. Niin mikä? Kyllä Italialaiset tietää.

Luentojen ja koripallotuntien välissä pidetään luonnollisesti tupakkataukoja. Jos ulkona sataa, polttaa voi sisällä. Eväänä opiskelijoilla on yleensä sipsejä ja suklaata. Kindersuklaat ovat kovaa huutoa. Minua pidettiin todella outona, kun olin tehnyt itselleni salaattia evääksi ja ottanut myös hedelmiä mukaan. Myös opiskelijoiden taso on täällä hyvin erilainen. Yleinen kunto- ja taitotaso vaikuttaa olevan todella heikko. Urheiluvaatteita harvemmin näkee ja sisäpelikenkiä ei tunneta. Converset käyvät hyvin. Tytöillä on luonnollisesti hiukset auki ja meikki viimeisen päälle. Tytöistä moni ei saa tehtyä punnerruksia edes konttausasennossa.

Liikuntapedagogiikkaan en ole törmännyt täällä kertaakaan ja olen säälin todella italialaisia koululaisia jos jokin näistä opiskelijoista työllistyy liikunnanopettajaksi.


Huvittavia tarinoita täällä opiskelusta riittää, mutta tässä muutama esimerkki:

Professori oli yksilöurheilun luennolla antanut ohjeet kirjalliseen työhön, joka olisi osa kurssin suoritusta. Ohjeet olivat: "Kirjoita jonkin urheilulajin historiasta noin 2 sivua". Kysyin sitten onko väliä onko kyseessä joukkue- vai yksilöurheilulaji. "Ei." Seuraava kysymykseni oli: "Millä fontilla työ tehdään, mikä on fontin koko ja mikä on riviväli?" Professori löi minua vitsikkäästi karttakepillä, käänsi kysymykseni italiaksi ja koko luentosali professoria myöten nauroi minulle. Hieman hämilläni sanoin olleeni täysin tosissani, että haluaisin tietää miten tämän työn teen.. Vastaus: "Kuule.. ei minua kiinnosta yhtään millä fontilla tai rivivälillä sen työn teet. Ei minua kiinnosta montako sanaa siinä on. Kunhan kirjoitat jotain!!" Aivan. Näin täällä.

Englantilainen kaverini Adele oli käynyt kahden viikon ajan yhdellä kurssilla, tuloksetta. Luentosali oli aina tyhjä. Lopulta hänellä oli mennyt hermo, kun jälleen kukaan ei ollut ilmestynyt paikalle. Hän oli marssinut kurssia pitävän professorin työhuoneeseen, jossa professori oli ollut juomassa kahvia. Adele oli kysynyt häneltä, että miksei hän ole pitämässä nyt kurssia? Vastaus oli: "Ei kukaan ikinä käy minun tunneillani, niin en ole viitsinyt enää mennä sinne."