Syntymäpäivät 25.-26.11. !

Olin aikeissa lähteä syntymäpäivämatkalle Slovakiaan ja Itävaltaan aikaisin 27.päivän aamulla, joten päätin aloittaa syntymäpäivieni juhlinnan hieman etukäteen.

Torstaina 25.11. oli pöytä laitettu koreaksi ja vieraat kutsuttu yhdeksäksi meidän kämpille! Olin leiponut täytekakun, porkkanaleivoksia, mokkapaloja, omenapiirakkaa, keksejä ja tehnyt tonnikalakolmioleipiä ja muuta pientä purtavaa. Suomen lippukin koristi seinää!

Kuten etelä-Eurooppalaiseen tapaan kuuluu, vieraita alkoi tulla reilun tunnin myöhässä eli kymmenen jälkeen. Ilta kului syöden, juoden ja laulaen onnittelulauluja eri kielillä! Kämppiksiltäni sain lahjaksi pyjaman ja wc-harjan. (WC-harja muistutuksena siitä, kun kerran erehdyin pesemään suihkukaappia vessaharjalla, kun en löytänyt muutakaan pesuvälinettä. Kämppikseni näkivät tämän ja järkyttyivät syvästi. Lupasivat ostaa minulle puhtaan wc-harjan siihen tarkoitukseen)Ranskalaisilta kavereiltani sain ihanan siilipehmolelun, eli nyt minulla on oma siili täällä!

Puolen yön jälkeen, eli kun virallisesti olin 21 saattoivat juhlat todella alkaa! Vaihdoin 21-vuotismekon päälle ja suuntasimme hieman kaupungin ulkopuolella sijaitsevaan discoon juhlimaan. Meininki oli mukava, lukuunottamatta niitä lukuisia lähenteleviä italianoja, joiden mukaan olin kauneinta mitä he ikinä olivat nähneet. (Olin ainoa vaalea ihminen koko discossa)

Kotiin pääsimme vasta neljän aikoihin! :>

26.11. Heti kun heräsin perjantaiaamuna/ -päivänä kömmin jääkaapille hakemaan hieman täytekakkua ja leivoksia huoneeseeni ja availin koto-Suomesta lähetettyjä lahjapaketteja sängyssä! Paketeista paljastui suklaata, salmiakkia, Amerikan tuliaisia, suomenkielisiä kirjoja jne. Myöhemmin päivällä hain postista vielä paketin Tuukalta, Päiviltä ja Toivolta, joka sisälsi lisää salmiakkia ja Toivon valokuvan. Kallekin oli muistanut minua piilottamalla huoneeseeni paketin, missä oli yllätys yllätys: salmiakkia ja meistä mukavia valokuvia.

Syntymäpäiväni meni mukavasti kotona hengailessa ja illalla tulivat kaverini käymään vielä rääppiäisissä ja toivat vaihtareilta yhteisenä lahjana upean laukun!

Muutama sana Italiasta ja Cassinosta

JULKINEN LIIKENNE

Ei toimi. Eikä sitä juuri käytetä. Kaikilla on täällä oma auto ja minua pidetään hulluna, kun käytän pyörää. Yliopistollehan on peräti 1,5km! Kuka sellaisen matkan nyt jaksaisi pyöräillä. Toinen kämppikseni piti minua kerran hulluna, kun olin pyöräillyt 800m kuntosalille.

Busseja on ja ne tulevat joskus jos tulevat. Pyhinä vähän heikommin. Junia kulkee kiitettävästi, mutta ne ovat usein myöhässä ja voivat vaihtaa määränpäätä kesken matkan. Been there, done that.

Yleisesti ottaen liikenne on älytöntä. Liikennesääntöjä ei juuri noudateta, jos painaa torvea niin saa tehdä mitä vaan ja jos laittaa hätävilkut päälle saa pysäköidä mihin vaan. Yksinkertaista. Autot ajavat törkeää ylinopeutta ja turvavyöt löytyvät yleensä vain etupenkeistä, jos niistäkään.

YMPÄRISTÖ

Ihmisiä ei suuremmin kiinnosta ympäristöasiat. Yksityisautoilu on todella todella suosittua.
Kierrätystäkään ei ole, eikä lajittelua. Kysyin kerran syytä tähän. Vastaus oli, että periaatteessa muovit, metallit ja paperit voi laittaa eri pönttöihin, mutta yksi mies käy keräämässä ne ja laittaa kaikki samaan astiaan, eli sillä ei ole mitään väliä. Tälle ei kuitenkaan voi ilmeisesti tehdä mitään, koska mies on kytköksissä mafiaan ja iso jehu. Kyllä, mafia vaikuttaa täällä ilmeisesti hyvinkin paljon moniin asioihin.

Uskon että ihmiset eivät ole täällä kovin läheisiä luonnon kanssa. Heillä on upeita vuoria ja kaunis meri, mutta esimerkiksi lähes kaikki metsät ovat yksityisiä eikä niihin saa mennä. En ole myöskään ikinä nähnyt kämppisteni käyvän lenkillä tai ulkoilevat muualla kuin ostoskaduilla. Se on sääli. Näin ollen ihmiset eivät myöskään tule arvostamaan luontoa.

RUOKA

Hm.. Italialinen ruokakulttuuri on maailmalla tunnettua ja hyvin kehuttua. Ja italialainen ruoka ON hyvää! Ehdottomasti. Se vain rajoittuu pastaan, pitsaan ja risottoon. Ja niitä italialaiset todella syövät päivittäin. Kansainvälisiä herkkuja täältä on turha metsästää. Yksi kiinalainen ravintola Cassinossa tosin on! Kansalliseksi ruoaksi voisi laskea myös nutellan. Sen kulutus on huimaa. Huomasin yksi päivä että taloutemme melkein kaikki juomalasit ovat vanhoja nutellapurkkeja! Nutella purkissa lukee, että terveelliseen aamupalaan kuuluu "30g nutellaa vaalean leivänpäällä ja appelsiinimehu." Italialaiset todella uskovat tätä. Kaikkialla on nutellaa ja sitä syödään järjettömiä määriä. Esimerkiksi kun leivoin pullaa, se oli kämppisteni mielestä ihan ok, mutta kaipasi vähän nutellaa päälleen.

Enkä ihmettele jos ulkomaiset herkut eivät maistu tälle kansalle, jos he ovat lapsesta pitäen syöneet hiilihydraatti-sokeri-mössöjä. Normaali pasta on spagettia oliiviöljyllä, valkosipulilla ja mustapippurilla. Jälkiruoka nutellaa leivän kanssa. Pitsaa syödään vähintään pari kertaa viikossa.

Mutta silti italialaiset ovat hoikkia?!

KÄYTÖS

Varsinkin Etelä-Italialaiset ovat huomattavasti sosiaalisempia ja avoimempia kuin me suomalaiset näin yleisesti ottaen. Ihmiset tulevat kaduilla ja busseissa puhumaan ja ovat todella ystävällisiä. Joka kerta kun menen kauppaan, huikkaa joku kaupantäti minulle "ciao bella!!" Miten outo tilanne olisi jos suomessa joku kaupantäti sanoisi minulle "hei kaunis!" Ei niin tapahdu.

Italialaiset miehet ovat oma lukunsa. Olen lähestulkoon ainoa blondi tässä kaupungissa ja saan hyvin paljon huomiota. Ihmiset voivat tuijottaa hyvinkin pitkään ja vaikka tuijottaisin takaisin niin he vain jatkavat. Yleensä kadulla vähintään joka toinen auto tööttää ja monet miehet huutelevat tai vislailevat. Suomalaisena koen tämän todella epämiellyttäväksi, sillä se ei kuulu meidän kulttuuriimme.

Puhuin asiasta italialaisen miespuolisen kaverini kanssa, joka tällä hetkellä asuu Suomessa. Hänen mielestään suomalaiset miehet ovat idiootteja, kun eivät näytä naisille kuinka kauniita he ovat. Hänen mielestään jokaiselle suomalaiselle naiselle pitäisi aina huutaa "ciao bella!" tai vislata perään. Ajattelutapa on hyvin erilainen.

Italialaiset suhtautuvat myös pettämiseen hyvin eritavalla. Vaikka mainitsen että minulla on poikaystävä, se ei italialaisia miehiä häiritse. "Mitä sitten? Minä olen komea ja hyvä mies ja minä olen täällä!" Tämän vastauksen olen kuullut useasti. Itseluottamusta riittää. Voi Kalle parkaa!

VAPAA-AIKA

Cassinossa ei ole oikeasti juuri mitään tekemistä. Yksi joki jonka viertä voi juosta. (Itse asiassa sekin on kielletty kävelijöiltä, mutta muita paikkoja ei ole). Muutamia kuntosaleja löytyy ja uimahallin pitäisi olla jossain melko lähellä, en vain ole sitä vielä löytänyt.

Elokuvateatterikin meillä on, jossa esitetään 1-2 italiaksi dubattua elokuvaa kerrallaan ja teatterikin löytyy. Käytännössä vapaa-aikana ei kuitenkaan ole juuri mitään tekemistä. Videovuokraamo on tullut tutuksi ja kirjoja on kiva lueskella. Ulkona sataa aina, joten siellä hengailu ei ole mielekästä.

Bileitä on jonkin verran ja porukka kokoontuu aina lähibaariin nimeltään DOC. Siellä juodaan viiniä ja colaa sekaisin, espanjalaiseen tyyliin ja poltetaan tupakkaa sekä pilveä. Kaikki ovat työntekijöitä myöten aivan sekaisin ja se on ilmeisesti hienoa. Ei minun paikkani.

Joka maanantai voi mennä Roomaan erasmus-bileisiin ja tulla aamujunalla takaisin. Minun lentopallotuntini tosi estää nämä juhlat, sillä olen kotona vasta yhdeksän jälkeen..

Torstaisin taas on 360degrees -nimiset bileet kaupungin ulkopuolella pienessä discossa. Siellä on ihan hauska meininki (jos ei välitä siitä että minuutin välein joku mies tulee kertomaan että olen kauneinta mitä he ovat elämässään nähneet). Bussikuljetus sinne lähtee 22:30 tai 00:30 ja takaisin pääsee kolmen jälkeen aamuyöllä.

Muuten juhlimaan pääsee jos on auto tai jos kaverilla on auto. Kuskit ovat luonnollisesti aina humalassa ja autoissa ei ole turvavöitä. Kaikki discot ovat kaupungin ulkopuolella, sillä luostarilla on tässä Cassinossa niin suuri vaikutusvalta, että tänne ei voida perustaa yökerhoja.

Yliopisto

Muutama sana yliopistosta ja ylipäänsä täällä opiskelusta lienee tarpeen.

Mediassa opiskelijoiden lakot ovat saaneet paljon huomiota. Suuria lakkoja on järjestetty ainakin Roomassa ja Pisassa, sillä valtio aikoo ilmeisesti leikata yliopiston rahoitusta. Tai on jo leikannut...

Cassinossa tämä on kämppikseni mukaan vaikuttanut niin, että ainakin filosofian ja kirjallisuuden tiedekunta on lakkauttamisuhan alla ja opetusta ei juuri järjestetä. Opettajat olivat kai koko kesän lakossa ja kämppikseni ei pystynyt tenttimään kurssejaan. Rahaa on vähän tai ei ollenkaan.

Hain viime keväänä tänne yliopistoon vaihto-oppilaaksi ja varmaan maaliskuussa lähetin yliopistolle ensimmäisen sähköpostin, kun sain vaihtopaikkaani varmistuksen Suomesta. Vastausta ei ikinä tullut. Eikä tullut niihin moneen muuhunkaan viestiin jotka lähetin. Elokuussa taisi tulla tieto, että opinnot alkavat joskus lokakuussa. Iloinen uutinen minulle, kun olin ostanut jo lentoliput elokuulle..

Tämä olikin sitten informaatio jota olen yliopistolta saanut vaihto-opiskeluun liittyen, ei mitään orientaatiota, ei tutoreita, ei informointia. Kansainvälisessä toimistossa asioidessani ensimmäistä kertaa nainen ei suostunut puhumaan englantia. "you should improve your italian". Yleisesti ottaen kansainvälisten asioiden toimisto on aina kiinni ja vaikka se olisi auki, apua harvoin saa. Täytyy olla omatoiminen.

Liikuntatieteiden kursseista vastaa käytännössä yksi professori, jonka löysinkin parin viikon jälkeen. Sääli on vain että hän ei tiedä mitään. Sillä kukaan ei tiedä. Nyt joulukuun alussa hän ei vielä osaa sanoa joulukuun kursseja, sillä hän ei ole saanut tehtyä sopimuksia kurssien opettajien kanssa. Näyttää siis todennäköiseltä että kursseja ei edes järjestetä.

Tulin tänne lukemaan lähinnä käytännonkursseja, mutta niitä ei ole. Ainiin.. paitsi koripallo ja lentopallo maanantaisin. 25 tunnin jälkeen koripallokurssilla emme ole vieläkään pelanneet koripalloa. Opettaja on jonkun paikallisen koripallojoukkueen valmentaja, jolle sana "pedagogiikka" on todennäköisesti täysin vieras. Hän uskoo että jos huutaa minulle ohjeet joka kerta lujempaa, niin jossain vaiheessa minun on vain pakko ymmärtää.

Liikuntatiloja Cassinossa ei ole, joten koripalloa ja lentopalloa pelaan Atinassa, läheisessä kylässä. Joka maanantai minun pitää itse hankkia kyyti sinne, soittelemalla muille opiskelijoille. Kun pääsemme perille Atinaan, professori on aina vähintään tunnin myöhässä. Se on normaalia. Liikuntahalleissa lämmitystä ei ole, tai se on vain rikki. Toisen halleista katosta tulee vesi läpi ja lattialla on vesilammikoita ja ämpäreitä. Istun 5 tuntia hytisten toppavaatteet päällä toisessa hallissa ja kuuntelen kun tämä valmentaja karjuu jotain teoriaa ja jos hyvä tuuri käy, juoksemme salia ympäri, joskus pallon kanssa, joskus ilman.

Koripallon jälkeen on lentopallotunti, jossa vanhemmat opiskelijat vetävät meille jotain perusharjoitteita ja lopuksi pelaamme. Yhdeksän jälkeen illalla pääsen kotiin ja lämpimään suihkuun. Joka tosin kestää vain muutaman minuutin, jonka jälkeen lämmin vesi loppuu.

Luennoilla professorit ovat olleet mukavia ja huumorintajuisia. Tuntien sisältö on tosin jotenkin koomista.. Aiheena on yksilöurheilu ja joukkueurheilu ja käymme läpi diasarjoja eri lajien historiasta ja säännöstä. Normaalisti opettajat vain lätkivät diat läpi. "Jaahas. En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta lajista. Kukakohan tämänkin diasarjan on tehnyt. Noh. Katsotaan se läpi." Lajeja ovat olleer muun muassa: köydenveto, korttipelit, kanoottipoolo ja Suomessa hyvin suosittu luutapallo. Niin mikä? Kyllä Italialaiset tietää.

Luentojen ja koripallotuntien välissä pidetään luonnollisesti tupakkataukoja. Jos ulkona sataa, polttaa voi sisällä. Eväänä opiskelijoilla on yleensä sipsejä ja suklaata. Kindersuklaat ovat kovaa huutoa. Minua pidettiin todella outona, kun olin tehnyt itselleni salaattia evääksi ja ottanut myös hedelmiä mukaan. Myös opiskelijoiden taso on täällä hyvin erilainen. Yleinen kunto- ja taitotaso vaikuttaa olevan todella heikko. Urheiluvaatteita harvemmin näkee ja sisäpelikenkiä ei tunneta. Converset käyvät hyvin. Tytöillä on luonnollisesti hiukset auki ja meikki viimeisen päälle. Tytöistä moni ei saa tehtyä punnerruksia edes konttausasennossa.

Liikuntapedagogiikkaan en ole törmännyt täällä kertaakaan ja olen säälin todella italialaisia koululaisia jos jokin näistä opiskelijoista työllistyy liikunnanopettajaksi.


Huvittavia tarinoita täällä opiskelusta riittää, mutta tässä muutama esimerkki:

Professori oli yksilöurheilun luennolla antanut ohjeet kirjalliseen työhön, joka olisi osa kurssin suoritusta. Ohjeet olivat: "Kirjoita jonkin urheilulajin historiasta noin 2 sivua". Kysyin sitten onko väliä onko kyseessä joukkue- vai yksilöurheilulaji. "Ei." Seuraava kysymykseni oli: "Millä fontilla työ tehdään, mikä on fontin koko ja mikä on riviväli?" Professori löi minua vitsikkäästi karttakepillä, käänsi kysymykseni italiaksi ja koko luentosali professoria myöten nauroi minulle. Hieman hämilläni sanoin olleeni täysin tosissani, että haluaisin tietää miten tämän työn teen.. Vastaus: "Kuule.. ei minua kiinnosta yhtään millä fontilla tai rivivälillä sen työn teet. Ei minua kiinnosta montako sanaa siinä on. Kunhan kirjoitat jotain!!" Aivan. Näin täällä.

Englantilainen kaverini Adele oli käynyt kahden viikon ajan yhdellä kurssilla, tuloksetta. Luentosali oli aina tyhjä. Lopulta hänellä oli mennyt hermo, kun jälleen kukaan ei ollut ilmestynyt paikalle. Hän oli marssinut kurssia pitävän professorin työhuoneeseen, jossa professori oli ollut juomassa kahvia. Adele oli kysynyt häneltä, että miksei hän ole pitämässä nyt kurssia? Vastaus oli: "Ei kukaan ikinä käy minun tunneillani, niin en ole viitsinyt enää mennä sinne."

Marraskuu

Masentava otsikko ja niin oli kuukausikin. Kallen ja Liisan lähdön jälkeen tämä kolea ja ankea Cassino tuntui entistä typerämmältä paikalta viettää vaihtovuotta. Viikon suklaansyönnin ja videoiden katselun jälkeen kuitenkin olo täällä alkoi maittaa paremmin ja koitin nyhjäistä tyhjästä itselleni tekemistä.

Olen lenkkeillyt jonkin verran ja käynyt salilla jumpissa. Jumpat ovat huvittavia eivätkä tasoltaan kovin kummoisia, mutta niissä on mukava käydä kun ei ole muutakaan tekemistä. Esimerkiksi pilates-tunnit tehdään kovalla temmolla teknojumputuksen tahtiin ja spinningtunteja vetää italialainen homo tiukoissa mustissa trikoissa. Mutta niissä pitää käydä, sillä maksoin kuntosalista ja jumpista 40e/kk, mikä on törkeän paljon. Varsinkin kun ottaa huomioon paikan tason ja sen että Suomessa saisin yliopistoliikunnalta samalla hinnalla laadukkaita jumppia koko vuodeksi!

Olen myös opetellut kokkailemaan ruokaa, sillä pitsa ja pasta tulevat korvista ulos. Kasvissosekeitot ja kasvispihvit ovat olleet olennainen osa ruokavaliotani. Täällä kasvikset ovat tuoreita ja hyviä, edullisia ja niitä on hyvä valikoima! Yliopistolla ei käytännösä voi syödä, eli ruoat on vain parempi tehdä itse.

Lauantaimarkkinat ovat huikeita ja käsittävät koko kaupungin. Sieltä voi ostaa mitä tahansa elävistä kanoista kankaisiin. Myös vihanneksia löytyy runsaasti, hinta normaalisti 1e/kilo. Harrastan markkinoilla kiertelyä joka lauantai.

Yliopistolla olen käynyt jonkin verran ja yrittänyt osallistua kaikille tunneille. Luennot ovat ihan hauskoja ja siellä tapaa muita opiskelijoita. Taso on kuitenkin jäätävän huono, tästä avaudun enemmän myöhemmin..

Käytännössä Cassinossa ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Kuten englantilainen kaverini sanoi "Jos valvoo illalla myöhään ja herää kahdeltatoista, niin kannattaa vaan suosiolla yrittää nukkua neljään asti, sillä täällä ei voi tehdä mitään kun kaikki on kiinni." Ja näin se todellisuudessa on.

Marraskuu on tuonut mukanaan myös ikävän sään. Ei ole kylmä eikä lämmin, mutta aina on kolea. Sisällä on koleaa, ulkona on koleaa ja aina sataa. Vesi tulee meidän asunnoissa ikkunoista sisään ja huoneeni seinä on ikkunan vierestä homeessa. Tätä tulee olemaan todennäköisesti koko talvi. Jee.

Kuvia en ole juuri ottanut, sillä ei ole oikein mitään kuvattavaa.

ISCHIA !

Lauantaina 30.10. Liisa suuntasi lentokentälle ja kohti Suomea, kun taas me Kallen kanssa otimme suunnaksi Napolin lähellä sijaitsevan Ischia-saaren.

Ischia on pieni tuliperäinen saari Napolin edustalla ja se on tunnettu kuumista lähteistään ja kylpylöistää. Saari on erityisesti saksalaisten turistien suosiossa ja myös monet Napolilaiset tulevat sinne viettämään viikonloppua.

Matkasimme aamujunalla Napoliin pari tuntia, kävelimme rinkkoinemme satamaan ja odottelimme 13.55 lähtevää lauttaamme. Napolista en ole vielä saanut kovin positiivista vaikutelmaa. Liikenne on vielä hullumpaa kuin muualla Italiassa (autot ajavat päin punaisia, vaikka kuinka olisi jalankulkija ylittämässä tietä), roskia on hirveästi ja kaikkialla ja koko kaupunki näyttää rähjäiseltä ja sotkuiselta.. Mutta ehkä tämä kuva vielä muuttuu!

Lauttamatkamme Ischiaan kesti 1,5tuntia ja nautimme auringosta lautan kannella. Ischian satamasta hotellillemme (Pagoda hotel) oli matkaa vain pari sataa metriä ja veimme sinne tavarat ennen saareen tutustumista! Hotelli oli hieno, porealtaita, uima-allas, huoneesta merinäköala, hyvä aamiainen, kuntosali jne. ja kaikki tämä hostellin hinnalla. Käy meille!

Olimme hyvin nälkäisiä ja löysimme satamasta mukavan ravintolan, joka ei ollut vielä sulkenut oviaan, vaikka lounasaika oli päättymässä. Söimme todella herkulliset merelliset risotot ja nautimme ihanasta meri-ilmasta. Illalla kiertelimme ympäriinsä tässä söpössä kaupungissa ja söimme herkulliset jäätelöt, nam.


Sunnuntai 31.10. Aamulla söimme todella runsaan aamiaisen, jonka jälkeen suuntasimme vuokraamaan skootteria! Pienellä "people"-merkkisellä skootterilla lähdimme sitten kiertämään saarta. Liikenne oli rauhallista, tiet pieniä ja maisemat huikeita! Määränpäänämme oli Ischian korkein vuori Monte Epomeo (789m). Scootteriparkamme meinasi aivan hyytyä jyrkällä kapealla kujalla ja Kalle joutui potkimaan jaloillaan vauhtia, moottorin käydessä aivan kuumana. Siinä oli paikallisilla katsojilla nauramista!

Pääsimme kuitenkin melko korkealle ja 2 kilometriä patikoimme mielellämme vuoren huipulle. Sää oli pilvinen eli kävelimme aivan pilvessä. Polku oli varmaan jonkinlainen puron uoma ja sitä oli hauska kävellä. Aivan vuoren huipulle vei aivan kapea polku, jonka toisella reunalla oli kallio ja toisella reunalla jyrkänne. Turva-aitoja ei luonnollisestikaan ollut. Tuuli oli todella kova huipulla ja eteneminen oli melko jännittävää. Huiputimme kuitenkin tämänkin vuoren ja pidimme evästauon ylhäällä kallioseinämän suojassa! Huikea kokemus!

Ajoimme vuorelta alas Sant`Angeloon, joka oli todella pieni ja nätti merenrantakylä. Tuuli oli kova ja kierreltyämme hetken, päätimme mennä syömään jotain lounasta hauskannäköiseen ravintolaan. Ja tämä ravintolakokemus oli erikoinen! Tarjoilija toi heti prosecot pöytään ja halusi valokuvata meitä. Pöydissä oli tamburiineja ja muita erikoisempiakin soittimia. Tarjoilija myös toi meille talon antipastit, jotka sisälsivät monenlaisia kaloja/ mereneläviä. Se riittikin meille loistavasti lounaaksi, mutta lähteminen ei ollut helppoa. Pöytään tuotiin meloni-viinaa, limoncelloa ja mansikka-viinaa. Eikä kieltäytymiseksi auttanut, että olemme liikenteessä scootterilla "Mitä sitten?! Juokaa!" Saimme myös katsella tarjoilijan/ omistajan valokuva-albumeja hyvän tovin ja kuvaututimme itsemme keittiössä kokin kanssa. Tämän jälkeen pääsimme vasta jatkamaan matkaa! Huikea mesta.

Ajeltuamme takaisin Ischiaan palautimme scootterin ja menimme kävelemään pääkadulle, joka oli täynnä halloween-asuihin sonnustautuneita lapsia. Lapset kiersivät kaupasta toiseen kerjäämässä karkkia ja heitä oli hauska seurata! Söimme herkullisen crepén ja seurasimme lasten keppostelua, jonka jälkeen palasimme hotellille. Tosi kiva päivä!












Maanantai 1.11. alkoi hyvällä aamulenkillä! Juoksimme hiekkarantaa pitkin, tuuli oli kova ja meri tuoksui ihanalta. Ilma oli todella raikas ja fiilis hyvä. Lenkin jälkeen Kalle kävi vielä kuntosalilla, minä laiskana menin vain suihkuun. Aamulenkkeilyjen jälkeen söimme runsaan aamupalan ja lähdimme kaupungille.

Tämä maanantai oli jostain syystä Italiassa pyhäpäivä (eli en missannut koripallo- ja lentopallotuntejani), joten kaupat olivat auki vain hetken aamupäivällä. Olimme päättäneet, että menemme tutustumaan Ischia Ponteen eli Saareen, johon vie pieni silta ja saarella olevaan linnoitukseen. Sää oli todella tuulinen ja kun saavuimme parin kilometrin kävelin jälkeen sillalle, saimme huomata että linnaan ei ollut tänään menemistä. Oli tulva.

Aallot löivät saarelle vievän tien yli ja mantereen puoleisella kadulla oli vettä polviin asti. Näky oli vaikuttava. Hetken tätä pällisteltyämme käännyimme takaisin, kävimme vuokraamassa elokuva, ostamassa suklaaleivokset, syömässä hyvää pastaa ja päädyimme viettämään loppupäivän hotellilla, kun ulkona myrskysi.













Tiistaina 2.11. Oli aika suunnata kotiin, mutta koska Kallen lento Bangkokiin oli peruttu, voisimme hyvin lähteä vasta iltapäivälautalla. Päätimmekin yrittää vielä kerran linnasaareen menoa, sillä sää oli nyt tyynempi! Kun saavuimme sillalle, oli tie täynnä merenpohjaa eli mutaa. Tie oli kuitenkin auki ja pääsimme kävelemään siltaa pitkin saarelle!

Linnarakennelta oli valtava, korkea ja täytti koko saaren. Se oli yksityisomistuksessa ja pääsimme kulkemaan vain tiettyihin osiin. Näkymät olivat upeita ja saarella oli hauska kävellä ympäriinsä. Mitään vankiluolia tai muuta kovin jännitäävää emme valitettavasti nähneet. Turisteille avoimet osat oli kunnostettu ja vanhoissa huoneissa oli muun muassa taidenäyttelyitä. Ei luurankoja...

Palattuamme kaupunkiin menimme vielä suosikkiravintolaamme syömään simpukkapastat, joimme talon viiniä ja otimme vielä jälkiruoaksi tiramisun ja pannacotan! Kyllä näillä eväillä jaksaa! Paitsi.. leipomosta piti käydä vielä ihan kiinnostuksen vuoksi ostamassa matka evääksi "testa di morot" eli mustan päät. Lievästi rasistinen nimi suklaaleivokselle.

Lauttamatkan pelasimme pasianssia ja herttaa tietokoneella ja nautimme testa di moroista. Napolin rautatieasemalta ostin "Eat, pray and love"-kirjan, jonka olen halunnut lukea ja junamatka Cassinoon kuluikin mukavasti lueskellessa. Kalle paneutui Madventures-kirjaan.

Huippu loma oli! Kallen lähtee kohti Aasiaa torstaina 4.11. ja minä jatkan "opiskelujani" täällä.

Kaunis Gaeta

Perjantaina 29.10. suuntasimme Liisan viimeisen päivän kunniaksi Gaetan kauniiseen kaupunkin! Heti ensi töiksemme menimme hiekkarannalle, jossa oli oikeasti lämmintä! Todisteena siitä jaloissani on vieläkin käärittyjen farkkujen jättämät rusketusrajat. Meri oli kaunis, aurinko paistoi, Eväsyritys Utula&Välimäen tekemä evässalaatti maistui hyvältä ja kiire ei ollut minnekään. Kävelimme rantaviivaa paljain jaloin ja merivesikään ei ollut kylmää!

Aikamme auringosta nautittuamme lähdimme kapuamaan luontopolkua Gaetan kukkulalle, jolta avautui upeat maisemat niin kaupungiin, merelle kuin vuorillekin. Kukkulan historia jäi vielä vähän epäselväksi. Raunioita oli siellä sun täällä metsässä ja kukkulan päällä oli joku Caesarin aikainen mausoleumi. Hieno paikka kuitenkin!

Alas kukkulalta kävelimme pientä serpentiinitietä suoraan alhaalla sijaitsevaan Gaetan vanhaan kaupunkiin. Kaupunki oli todella söpö, mutta valitettavasti kaikki paikat olivat suljettuja. Vanha suuri kirkko oli restauroitu upeasti ja siellä pistäydyimme. Aivan sattumalta eräässä gelateriassa sattui olemaan suklaaviikot ja joku kuuluisa suklaamestari tekemässä erilaisia suklaajäätelöitä! Tämähän toki sopi minulle ja Liisalle vallan mainiosti ja söimme molemmat kolme hyvin täytelöistä palloa suklaajäätelöä! Kalle ei ymmärtänyt meitä.

Illan suussa palasimme bussilla takaisin Cassinoon ja kävimme juomassa turkkilaiset kahvin Aynimahin luona. Teimme hyvää ruokaa ja menimme nukkumaan!

POMPEII

Torstaina 28.10. suuntasimme heti aamujunalla kohti Napolia Liisan, Kallen ja turkkilaisen ystäväni Aynimahin kanssa! 2tunnin junamatkan jälkeen olimme suuressa Napolissa, mutta emme jääneet ihastelemaan sen roskakasoja, vaan jatkoimme matkaa "circumvesuviana:lla" Pompeijiin!

Tietoni Pompeijin rauniokaupungista rajoittuivat hyvinkin pitkälti yläasteen latinantunteihin. Eli tiesin että kyseessä on Vesuvius-tulivuoren purkauksen alle jäänyt ikivanha kaupunki, joka oli säilynyt nimenomaan laavan ja tuhkan ansiosta tähän päivään asti. Mutta minulla ei ollut aavistustakaan että se olisi VALTAVA !

Kaupunkialue oli todella todella iso ja talot erittäin hyvin säilyneitä, ottaen huomioon että ne oli rakennettu yli 2000 vuotta sitten. Kaupunki löydettiin muistaakseni joskus 1700-luvulla tuhkan alta. Kiertelimme ympäriinsä ja ihailimme pieniä vierivieressä olevia talojen raunioita ja vanhoja freskoja. Ehdimme nähdä niin vähän, että sinne pitää vielä palata.

Ps. Tänään (7.11. luin Helsingin Sanomista, että yksi merkittävistä Pompeijin rakennuksista oli romahtanut edellisenä yönä!)

Pompeijin vanhassa amfiteatterissa nautimme auringonpaisteesta ja otinpa jopa pienet päiväunet, kun aurinko niin mukavasti lämmitti.. Muutaman tunnin kävelyn jälkeen nälkä yllätti ja päätimme suunnata takaisin Napoliin syömään kuuluisaa Napolilaista pitsaa!

Päärautatieasemalle tajusimme, että emme tiedä Napolista mitään ja meillä on vain muutama tunti aikaa. Menimme siis turisti-infoon ja kysyimme yksinkertaisesti, mistä saamme parasta Napolilaista pitsaa? Turisti-infon nainen neuvoi meille koko Napolin parhaan pitsapaikan, jota lähdimme sitten etsimään. Noin puolen tunnin harhailun jälkeen paikka todella löytyi, mutta yllätys oli suuri..

Parhaan Napolilaisen pitserian listalla oli kaksi pitsaa ja kolme juomaa: pizza margharita, pizza marinara, fanta, cola, birra. Liisa, Kalle ja Aynimah ottivat margharitan tuplamozzarellalla ja minä marinaran. Juomat tarjoiltiin kertakäyttömukeista ja henkilökunnalta ei saanut varmasti pienintäkään hymynpilkettä. Tähän selvisi syy paikan seinältä. Emme maksa tarjoilusta, vaan ainoastaan hyvästä pitsasta! I see..

Minun pitsani sisälsi tomaattikastiketta, oreganoa ja valkosipulia. Eikä sitten yhtään mitään muuta, ei edes juustoa. Muiden pitsoissa oli mozzarellaa, tomaattikastiketta ja basilikaa. Mietittyämme että miten ihmeessä tämä voi olla maailman parasta pitsaa, tulimme siihen tulokseen, että pohja on hyvää. Palanutta, mutta hyvää. Siihen se sitten jäikin. Täytyy myöntää että ihan oikeasti Suomessa on paljon parempaa pitsaa! Kiitos turkkilaisten (Aynimah allekirjoitti mielipiteeni täysin).

Ps. Suomi voitti maailman paras pitsa -kilpailun vuonna 2008!

Illaksi palasimme Cassinoon, söimme suklaata ja nukuimme!

Turistikierros Cassinossa

Keskiviikko 7.11. oli pyhitetty Cassinolle ja Cassinon lukuisten nähtävyyksien katsastamiselle. Aamulla sai nukkua pitkään (Minä sängyssä, Kalle mun pienen hippihuoneen lattialla ja Liisa olohuoneen sohvalla). Minun piti tietenkin aamulla lähteä italian kurssille ja sen jälkeen yksilöurheilun teoriakurssille, mutta tein strategisen päätöksen ja jäin löhöilemään Liisan ja Kallen kanssa kotiin!

Lähdimme valloittamaan monte di Cassinoa (koska ei täällä ole oikeasti juuri mitään muuta nähtävää). Luostari oli jälleen kerran todella upea ja ostin tällä kertaa luostarin myymälästä huippu hyvää hunajaa. Vaikka onhan se itsestään selvää että pyhät mehiläiset tekevät taivaallisen hyvää hunajaa.

Ylhäällä vuorella oli todella lämmin ja luostarin valkoiset marmorit tuntuivat todella heijastavan auringon säteitä meihin. Nautimme kauniista päivänpaisteesta istuskellen luostarin rappusilla ja melkein myöhästyimme bussista, kun ajankulu katosi totaalisesti. "KALLE!! 3 minsaa bussin lähtöön! JUOKSE!"

Kun palasimme luostarilta, teimme vielä kierroksen Cassinon upeassa central parkissa, jossa ui piisameja joessa! Ja kiersimme kaikki Cassinon parhaat vaatekaupat, mutta valitettavasti kivoja vaatteita ei löytynyt. Paitsi Kallelle, jonka stailasimme tosi italianoksi, talven kuumimpien muotiuutuuksien mukaisesti!

Illalla meillä oli vaihtaribileet DOC- nimisessä kantabaarissa, johon on matkaa mun kämpiltä noin 50metriä. Ymmärtämättöminä kirjoitimme nimemme "Erasmus king and queen" -kilpailun osallistumislistaan ja jouduimme vastailemaan lavalla typeriin kysymyksiin ja laulamaan suomeksi aina niin ihanan R-A-K-A-S -kappaleen. Jostain kumman syystä voittoa ei tullut.

Ps. Kalle sai kuljetettua minulle Loimaalta kotinsa takapihalta asti ruusun tänne! Kerrassaan herttaista.

Kalle, Liisa ja "shoppailupäivä" Roomassa

Tiistaina 26.10. lähdimme jälleen kerran junalla Roomaan. Muutama päivä aikaisemmin, olimme Liisan kanssa istuneet junassa vanhemman miehen vieressä, joka alkoi jutella meille huomattuaa että olimme Suomesta. Miehen ystävän vaimo oli suomalainen ja hän oli käynyt Suomessa. Mies puhui hyvää englantia, sillä oli matkustellut paljon ja hän oli ammatiltaan entinen liikunnanopettaja. Tänä tiistaiaamuna törmäsimme sattumalta uudelleen tähän sympaattiseen mieheen Terminin asemalla! Hauska sattuma.

Roomapäiväämme kuului Piazza del Popolon identtisten kirkkojen katsastaminen ja shoppailu. Identtisistä kirkoista taidekriitikkomme Utula ja Tähtinen löysivät heti monta eroavaisuutta ja tuomitsivat nähtävyyden aivan paskaksi. Shoppailustakaan ei tullut mitään, sillä italialainen muoti vaan on vain hirveää, minkä kyllä täysin allekirjoitan. Kuuminta muotia näyttävät olevan tällä hetkellä kiiltävät toppatakit.

Tyhjin käsin päädyimme pitämään ruisleipä-evästauon (myös Kalle oli tuonut minulle ruisleipää). Tämän jälkeen katsastimme reikäkattoisen Pantheonin. Lattia oli märkä, sillä reiästä oli vastikään satanut vettä. Löysimme myös Rooman parhaan gelaterian, mistä saimme todella isot ja maukkaat jäätelöt! Häpeäksi täytyy myöntää, että en saanut edes syötyä jäätelöä loppuun, vaan heitin loput roskikseen..

Illan pimetessä suuntasimme ratikalla Trasteveren kaupunginosaan nauttimaan illallista. Ravintola oli todella viehättävä ja edullinen. Saimme superhyvää ruokaa, jota nautimme viinin kera. Minun ruokani (ricotta-täytteinen pasta, tryffelikastikkeella) oli kovin valkosipulista, josta sain kyllä kuulla monta kertaa illan aikana. "Mutta mitä pienistä, pidän sienistä."

Illaksi jälleen juna Cassinoon..

L. Tähtinen ja Rooma !

Lauantaina 23.10. illalla saapui rakas ystäväni Liisa Tähtinen Roomaan. Menin häntä Rooma Tiburtinan juna-asemalle vastaan. Aloitimme turistikierroksenheti menemällä metrolla suoraan espanjalaisille portaille syömään pitsaa!

Turistikierros jatkui kauniisti valaistussa Rooman yössä Fontana di Treville, jossa jopa turistimiehet halusivat ottaa meistä kuvia omiin kameroihinsa. Olin jo ennalta varoittanut Liisaa, että tulemme varmasti saamaan huomiota tässä maassa, kun liikumme kaksin blondeina.

Treviltä kävelimme Pantheonille, vaihtaen kuulumisia. Edellisestä näkemisestä oli jo vierähtänyt aikaa ja juteltavaa oli luonnollisesti paljon. Istuimme alas mukavaan trattoriaan syömään hyvää pastaa lämpöisessä illassa.

Valitettavasti meidän piti palata Cassinoon viimeisellä junalla, sillä en ollut saanut meille majapaikkaa Roomasta.

Sunnuntaina 24.10. suuntasimme aamujunalla jälleen Roomaan, sillä Liisa halusi vaatimattomasti nähdä kaiken. Aloitimme tunnetuimmalla nähtävyydellä, eli Colosseumilla. Otimme 4euron audioguidet ja ohitimme tällä tavalla 500metrin jonon. Opimme monta uutta asiaa Colosseumista, suurin osa niistä todella sairaita. Vaikea ymmärtää esimerkiksi miksi roomalaiset ovat nauttineet katsella kristittyjen tappamista areenalla?

Colosseumilta jatkoimme Forum Romanumille ja meitä harmitti, kun emme ymmärtäneet raunioista mitään. Kuinka ollakaan juuri silloin sattui todella hyvää englantia puhuva nuori mies huikkaamaan, että voimme tulla ilmaiseksi hänen opaskierrokselleen! Kierros oli hänen päivän viimeinen ja hän halusi ottaa vähän rennommin juoden olutta ja pyytäen vain tippiä kierroksesta.

Opas oli todella hauska ja opimme jälleen vaikka mitä. Esimerkiksi sen, että pienet aukot monien rakennusten seinissä (kuten myös esim. pantheonin), johtuvat siitä, että niistä on revitty marmorilaattoja irti ja "uusiokäytetty" ne esimerkiksi Pietarin kirkkoon. Älytöntä.

(Ps. Eväänä meillä oli Liisan tuomaa, ah niin ihanaa ruisleipää!)

Kävelimme Forum Romanumilta Piazza Navonalle, jossa oli paljon taiteilijoita ja esiintyjiä. Ilta oli jälleen kaunis ja asetuimme jälleen mukavaan ravintolaan syömään, minä risottoa ja Liisa pitsaa. Jälkiruoaksi haimme italialaista jäätelöä, joka on aina vain niin hyvää.

ps. metroasemalla eräs pariskunta kysyi minulta montako pysäkkiä on heidän metropysäkkiinsä ja sanoin italiaksi, että en tiedä, mutta he näkevät sen kyllä metron sisältä. Liisa muistaakseni vain hymyili ja sanoi "sí!" Nainen kääntyi miehensä puoleen ja sanoi italiaksi: "oi kuinka kauniita italialaisia ja kuinka kaunista italiaa he puhuvat!" MINÄ JA LIISA?! me jotka koko Roomassa näytetään ja kuulostetaan kaikista vähiten italialaisilta :D Korjasin pariskunnalle, että olemme kyllä Suomesta ja kävi ilmi, että he olivat Brasiliasta.

Yöksi jälleen Cassinoon.

Maanantaina 25.10. Liisa lähti aamulla yksin Roomaan ja minä lähdin koripallokurssilleni Atinaan. Tämä oli käytännön kerta, eli teimme jonkun koripallovalmentajan johdolla motoriikkaharjoitteita noin 4 tuntia. Kertaakaan emme koskeneet koripalloon. Jyväskylästä on jotenkin syöpynyt aivoihini lause "kaikki harjoitteet tehdään välineen kanssa ja pelikäsitys pitää olla aina mukana." Täällä sitä lausetta tuskin on kuultu..

Jätin lentopallon välistä ja tulin aikaisemmin Cassinoon. Kallen lento tuli illalla Roomaan ja olimme suunnitelleet että menisin sinne junalla ja menisimme Liisa, Kalle ja minä erasmus-bileisiin Roomassa. Olimme kaikki kuitenkin melko väsyneitä ja Liisa ja Kalle päättivät ottaa junan Cassinoon ja minä kokata heille.

Illalla nautimme antipasteista (melonia ja prosciuttoa, tomaatteja, mozzarellaa ja basilikaa sekä bruschettoja) sekä ricotta-pinaatti täytteisistä canneloneista tomaattikastikkeella. Viiniä oli, puhuttavaa oli paljon ja kaikille hyvä fiilis :>