Aion viettää lukuvuoden 2010-2011 opiskellen liikuntatieteitä Italiassa, Cassinon yliopistossa. Cassino sijaitsee jossain Rooman ja Napolin välissä ja sitä asuttaa noin 30 000 ihmistä. Todennäköisesti melkein kukaan ei puhu englantia ja minä vain hieman italiaa, eli elekieli kunniaan ja kohti jännittäviä seikkailuja pitsan ja spagetin maassa!
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
FORMIA eli merelle !
Perjantaina 8.10. kaikkien tylsien sähköpostien ja "velvollisuuksien" hoitamisen jälkeen päätimme suunnata Kallen kanssa MERELLE ! Otimme bussin n. 30km päässä sijaitsevaan Formiaan ja matka kesti noin tunnin. Bussi oli täynnä nuoria koululaisia ja lippu edestakaisin maksoi vaivaiset 2,5euroa!
Iltapäivän aurinko oli meille tarpeeksi lämmin ja kun viimein löysimme hiekkarannan, laitoimme uikkarit päälle ja menimme mereen. AH MERI ! Se oli lämpimintä merivettä missä olen koskaan uinut. Vaikka paikallisten mielestä se toki oli kylmää ja he eivät enää tähän aikaan vuodesta edes rannalle menisi. Mutta me nautimme! Rannalla ei ollut juuri muita ja ranta oli täynnä hienoja simpukan kuoria. Meren pohja oli hienoa hiekkaa ja siellä käveli simpukoita! Googletimme jälkeenpäin, että simpukoilla on yksi jalka, jonka ne joskus työntävät esiin ja liikuttavan itseään sen avulla.
Muutaman tunnin nautimme rantailusta, jonka jälkeen suuntasimme takaisin Cassinoon. Illalla istuimme iltaa Claudian ja Giustinon kanssa ja juttelimme Suomen ja Italian eroista.
Oli oikein kiva päivä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti