Aion viettää lukuvuoden 2010-2011 opiskellen liikuntatieteitä Italiassa, Cassinon yliopistossa. Cassino sijaitsee jossain Rooman ja Napolin välissä ja sitä asuttaa noin 30 000 ihmistä. Todennäköisesti melkein kukaan ei puhu englantia ja minä vain hieman italiaa, eli elekieli kunniaan ja kohti jännittäviä seikkailuja pitsan ja spagetin maassa!
keskiviikko 13. lokakuuta 2010
Monte di Cassino
Lauantaina 9.10. emme jaksaneet nousta aikaisin, eli emme päässeet merelle. Viikonloppuisin kun busseja menee Formiaan vain 10.00 ja 16.00.. Päätimme siis yrittää uudelleen Monte di Cassinon eli Cassinon vuoren valloitusta!
Cassinon kaupunkihan on aivan Cassinon vuoren juurella ja vuoren päällä on suuri luostari. Siellä on ollut luostari jo 500-luvulla, mutta se on tuhoutunut muutamaan otteeseen. Nykyinen luostari on muistaakseni 1940-luvulla rakennettu. Luostari on Cassinon suurin nähtävyys ja sillä on nykyäänkin yllättävän suuri vaikutusvalta Cassinon kaupungin asioihin. Luostari on esimerkiksi syy siihen, että Cassinossa ei ole yhtäkään yökerhoa.
Cassino on historiallisesti merkittävä paikka, sillä täällä on käyty 2.maailmansodan aikaan suuri taistelu, sillä Cassino sijaitsi strategisesti hyvin merkittävällä paikalla. Lisää voi lukea wikipediasta. Sodassa kävi niin, että Cassino pommitettiin tuusan nuuskaksi, luostaria myöten. Kuulemma viisi vuotta sitten Cassinon vuorella oli metsäpalo ja silloin räjähtivät 2. maailman sodan aikaiset pommit, jotka olivat jääneet metsiin. Hurjaa. Hurjaa on myös se, että edellisenä yönä oli kuulemma ollut maanjäristys täällä Cassinossa! Ei kuitenkaan huomattu sitä.
Mutta asiaan.. Menimme 15.00 bussipysäkille, sillä silloin oli määrä lähteä bussin luostariin. Noh.. Arvata saattaa, että bussi ei tullut. 15.45 olimme jo lähdössä pois, kun vanha oranssi romu kaartaa eteemme. Bussi oli vain "vähän" myöhässä. Pääsimme kuitenkin 0,80e bussilipulla vuoren päälle ja katsomaan luostaria!
Luostari oli järjettömän iso ja me pääsimme kävelemään vain pieneen osaan rakennusta. Kaikki oli tehty valkoisesta marmorista, pienet sisäpihojen puutarhat olivat kauniisti hoidettuja ja siellä täällä kulki valkoisia kyyhkysiä. Luostarin sisällä oli myös iso kirkko. Aika vaikuttava paikka ja maisemat olivat hyvät.
Illalla kokkasimme Kallen kanssa paellaa ja teimme sangriaa Claudialle ja hänen poikakaverilleen Giustinolle. Syömisen jälkeen lähdimme ulos Piazzalle, jossa kaikki ovat aina iltaisin, mikä todella piti paikkansa. Tapasimme Claudian ja Giustinon kavereita ja menimme istumaan Dejavu- nimiseen "baariin", jossa joimme viiniä. Oikein mukava ilta hyvässä seurassa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti